Helteiden helliessä mediassa tulee ohjeistuksia lomajuomisen tiimoilta. Varsin usein näkökulmana on, että stressitön loma-ajan elämä ja helteiset päivät lipsauttavat juomisen hallinnasta. Otsikot saattavat olla esimerkiksi: ”Hellejuoma aamupäivällä, viiniä lounaalla, muutama mökkihommissa - lomajuominen lipasahtaa hallinnasta huomaamatta.”
Tarkoitukseni ei ole vähätellä sitä, että kenen tahansa on hyvä tarkkailla juomatottumuksiaan samalla tavalla kuin kenen tahansa meistä on hyvä tarkkailla ruokatapojensa terveellisyyttä. Parhaimmillaan tällainen tarkkaavaisuus alkoholin kanssa voi olla toimivaa ongelmien ennalta ehkäisyä. Suomessa on kuitenkin useita perheitä, joille otsikot helteiden aiheuttamasta juomisen lipsahtamisesta tarjoavat asiantuntijoiden suulla puolivillaisen selityksen, vaikka kyseessä olisi vakava ongelma, joka tarvitsisi asianmukaista apua.
Juomisen selittäminen on tyypillistä päihderiippuvuutta sairastaville - syy juomiselle pitää löytää jostain. Päihderiippuvainen selittää juomisen johtuvan milloin mistäkin: Loma-ajan ulkopuolella työpaineista, ahdasmielisesti juomiseen puuttuvista läheisistä tai kurjista elämänkokemuksista. Hellepäivinä selitykseksi kelpaa kuumuus. Pilattuaan perheen kesäloman juomisellaan päihderiippuvainen saattaa pyrkiä vastaavien otsikoiden avulla pettyneitä läheisiä ymmärtämään, että loma ja helle helposti suistavat tunnollisimmankin meistä juomaan tavallista reippaammin. Se on jopa yleistä.
Harvan normaalisti alkoholia käyttävän henkilön tarvitsee selittää juomistansa millään. Samoin kesäloma tai helle eivät ole syy päihderiippuvuudelle. Normaalisti alkoholia käyttävälle ei muodostu kesäisinkään suurempia murheita juomisesta; loma ei mene pilalle ja läheiset eivät ole huolissaan, vaikka alkoholia lomalla nautittaisiin hiukan useammin kuin arkena.
Alkoholismin diagnostisiin kriteereihin kuuluu puolestaan kontrollin menetykset juomisen määrään, aloittamiseen tai lopettamiseen nähden. Juomisen karkaaminen käsistä kesäloman aikana on näkemykseni mukaan todennäköinen merkki vakavasta sairaudesta, alkoholismista. Tarve hakea katkaisuhoitoa loman lopulla kertovat pitkälle edenneestä riippuvuudesta eikä loman aiheuttamasta lipsumisesta.
Alkoholismin merkkeihin kuuluu myös toleranssin nousu. Riippuvuuden edettyä tarpeeksi pitkälle päihderiippuvainen voi juoda isojakin määriä säilyttäen silti toimintakykynsä. Osan tästä määrästä alkoholisti juo yleensä salassa muiden katseilta. Alkoholismi on krooninen sairaus ja ongelmat juomisen kanssa näkyvät pitkin vuotta tavalla tai toisella. Lomakautena monesti ryyppyputkena.
Toisaalta riippuvuus hallitsee elämää niinäkin aikoina, kun korkki pysyy kiinni. Alkoholistin läheisen elämä muodostuu odottamiseksi. Kun juominen on käynnissä, läheiset odottavat, milloin se loppuu. Kuivan kauden aikana vatsanpohjassa vääntää pelonsekainen odotus, milloin se taas alkaa. Jos haluat tutustua tarkemmin alkoholismin merkkeihin, voit lukea niistä täältä.
Jos lomatunnelmaasi tai hellepäiviäsi on varjostanut huoli omasta tai läheisesi juomisesta, on hyvä aika hakea ongelmaan apua. Toimimalla tänään voit vielä nauttia kesästä toipumalla riippuvuudesta. Soita luottamuksella Fria-klinikan asiantuntijoille numeroon 010 319 0470, niin kartoimme mielellämme tilanteesi.
Nautinnollisia kesäpäiviä kaikille!