Minnesota-mallista päihdehoitoa avohoitona

Avomallinen päihdehoito mahdollistaa hoidon käymisen arjesta käsin. 

Ota meihin yhteyttä

Avohoito mahdollistaa päihdehoidon käymisen arjesta käsin. Avohoidon onnistumisen edellytyksenä on, että hoidossa oleva henkilö kykenee elämään terapiajakson alettua päihteettömänä ilman hoitokeskuksen ympäristön tuomaa tukea, jollaista on puolestaan tarjolla Fria-klinikan hoitokeskukseksella Kirkkonummen Veikkolassa.

Avohoito

Kenelle?

Fria-klinikan avohoito on tarkoitettu henkilöille, joilla päihderiippuvuuden seuraukset ovat jo sen verran vakavia, että päihdehoidolle on tarve, mutta joiden toiminta- ja kognitiiviset kyvyt ovat sellaisia, että kykenevät osallistumaan intensiiviseen terapiamuotoiseen hoitoon. Merkittävä osa hoidossa olevista tulee suoraan työelämästä ja avomuotoinen hoito mahdollistaa töiden tekemisen hoitojakson aikana.

Fria-klinikan avohoitoon hakeutuvilla henkilöillä on yleensä sosiaalisia seurauksia päihteiden käytöstä, mikä heijastuu ongelmina ihmissuhteissa sekä läheisten huolena. Hoitoon tulevan henkilön tunne-elämässä on tyypillisesti ahdistuneisuutta, syyllisyyttä ja häpeää päihteiden käytön seurauksena. Kyseessä voi olla ensimmäinen kontakti päihdehoitoon tai hoitokontakteja päihdeongelman vuoksi voi olla joko julkisella tai yksityisellä sektorilla.

Fria-klinikan päihdehoitoon tulevat ovat usein kohdanneet seuraavia ilmiöitä elämässään:

  • Läheiset ihmiset ovat huolissaan henkilön päihteiden käytöstä.
  • Päihteiden käyttöön liittyy salailua, valehtelua ja piilottelua.
  • Päihteiden käyttöön liittyy kontrollin menetyksiä, ylilyöntejä ja se häiritsee elämän eri osa-alueita.
  • Tunne-elämässä olevaa ahdistusta, häpeää ja syyllisyyttä päihteiden käytön seurauksena.

Avohoidon onnistumisen edellytyksenä on, että hoidossa oleva henkilö kykenee elämään terapiajakson alettua päihteettömänä ilman hoitokeskuksen ympäristön tuomaa tukea, jollaista on puolestaan tarjolla Fria-klinikan hoitokeskukseksella Kirkkonummen Veikkolassa.

Avohoito toimii kokemuksemme mukaan parhaiten henkilöille, joilla on syntynyt jo oma halu päihteistä eroon pääsemiseen. Moni Fria-klinikan päihdehoidossa olevista tulee hoitoon läheisten tekemän puheeksioton seurauksena ja hoitoon ohjaamana, mutta näissä tapauksissa suosittelemme intensiivisempää hoitomuotoa, jota on tarjolla Fria-klinikan hoitokeskuksella Kirkkonummen Veikkolassa. Autamme mielellämme kartoittamaan parasta ratkaisua kohdallanne. Voitte soittaa numeroomme 010 319 0470.

Avohoidon terapiassa ymmärrys päihderiippuvuuden ja alkoholismin sairauden luonteesta syvenee ja samalla käydään läpi keinoja elää raitista elämää.

Autamme mielellään arvioimaan omaa tai läheisesi tilannetta. Varaa aika maksuttomaan tapaamiseen, jossa voidaan arvioida hoidon tarve. Ota luottamuksella yhteyttä soittamalla 010 319 0470.

Missä?

Fria-klinikan Turun toimitilat sijaitsevat Nummenmäellä osoitteessa Hakakatu 7 (2 krs., sisäänkäynti talon päädystä). Lähettyvillä on hyvin maksuttomia autopaikkoja. Avohoidon yksikkömme sijaitsee keskeisellä paikalla kulkuyhteyksien kannalta, mutta sisäänkäynti luoksemme on varsin huomaamaton ja hoitoomme tulevien henkilöiden yksityisyyttä kunnioittava.

Avohoidon hinta ja maksaminen

Avohoidon hinta on 3400€ (Alv 0%). Toiminta on avl 130a:n mukaista alv:tonta palvelua. Mahdollisen keskeytyksen sattuessa intensiivijaksolla, laskutus tapahtuu toteutuneista terapiatunneista 85€/h.

Hoidon maksaja tulee olla selvillä ennen hoidon aloitusta. Hoitoon voi tulla itse maksavana, kunnan maksusitoumuksella tai työnantajan hoitoonohjaamana. Itse hoitonsa maksavien kanssa voimme sopia myös maksuaikatauluista.

Avohoidon aloittaminen

Voit aloittaa avohoidon käytännössä milloin vain. Hoidon aloittamiseksi ota yhteyttä meihin. Voimme sopia maksuttoman tapaamisen, jossa voimme arvioida tilannettasi ja käydä läpi hoidon sisältöä.

Voit olla myös luottamuksellisesti yhteydessä, jos olet huolissasi sinulle tärkeän henkilön päihteiden käytöstä. Voimme keskustella, mitä voit läheisenä tehdä saadaksesi päihdeongelmaisen hakemaan apua ja voimme myös arvioida, millainen hoitomuoto olisi toimivin.

Avohoidon intensiivijakso

5-6 viikkoa

  • Intensiivijakson terapiat toteutetaan Fria-klinikan toimitiloissa Turussa.
  • Kuntoutussuunnitelman laatiminen yksityisesti
  • Luennot päihderiippuvuudesta
  • Ryhmämuotoista ohjaajavetoista hoitoa 3 x viikossa iltaisin n. 2 tuntia / kerta
  • Ohjatut pienryhmäkeskustelut ja yksilökeskustelut
  • Sukupuutyöskentely
  • Päihteiden käytön aiheuttamien kokemuksien ja seurausten läpikäyminen
  • Päihteiden käytön seurausten tarkastelu suhteessa asiakkaan sosiaaliseen ja fyysiseen ympäristöön.
  • Omien voimavarojen tunnistaminen, asiakkaan muutoksen tukeminen toimijana ja osallisuudessa ympäristöön.

Läheispäivä

4 t

  • Läheisille infotilaisuus päihderiippuvuudesta
    Läheispäivä intensiivijakson aikana n. 4 tuntia

Jatkohoito

11 kuukautta

  • Jatkohoito kerran viikossa n. 11 kk:n ajan intensiivijakson käyneiden vertaisryhmässä.

Tutustu myös hoitokeskuksessamme toteutettavaan päihdehoitoon

On tilanteita, jolloin avohoidon sijaan on parempi tulla hoitokeskuksessamme toteutettavaan päihdehoitoon. Autamme mielellään arvioimaan tilannettasi.

Päihdehoitoa Minnesota-mallilla

Hoitokeskuksessamme toteutettava päihdehoito on menestyksekkäin tapa toipua päihderiippuvuudesta.

Lue lisää

Asiakkaidemme kokemuksia

Katso mitä asiakkaamme sanovat palveluistamme.

Läheiseni kävi hoidon. Oli käänteentekevä raitistumista edesauttava käännekohta hänen elämässään. Suosittelen lämpimästi, jos läheiselläsi on alkoholiongelma - kärräät hänet Fria-klinikalle. Perhe ja läheisetkin saavat avun.

Tuula R

Osaamista ja kovaa ammattitaitoa - iso suositus!

Tiina R

Täällä on ihmisen hyvä olla, ja terapeutit alansa parhaat! Hoidon saa sekä päihderiippuvainen että hänen läheisensä. Jos oma tai läheisen päihteiden käyttö mietityttää, niin täältä löytyy neuvot ja apu.

Reetta K

Turvallinen ja lämminhenkinen hoitoyhteisö, jota ohjataan vuosikymmenien hoitokokemuksella. Helppo suositella!

Kristian J